tiistai 7. maaliskuuta 2017

Luontokuvaajan silmin

Keväällä ja kesällä


Tulen aamulla Kauttuan kosken aliselle koskelle. Alisen kosken yli menee silta, jolta pystyy tarkkailemaan kosken eläimistöä.

Aamuvalo suodattuu puitten lehvien läpi: valo koskella on ihmeellinen ja kaunis, kuin suoraan jostain Tolkienin kirjasta, kun kuvataan haltioiden maita. Näen kaksi käpytikkaa leikittelevän keskenään. Toinen lennähtää kosken toiselle puolelle, vanhan lepän kylkeen ja alkaa kiivetä sitä ylöspäin. Kesken kiipeämisen tulee kuitenkin tarve puhdistaa sulkia. Saan muutamia hyviä tilannekuvia käpytikan puuhista.



Olen taas alisen kosken sillan luona, kun yhtäkkiä edessäni kaiteella on västäräkki, suussaan korento. Se liikehtii ja lentelee hermostuneesti ympäriinsä ja yrittää selvästi sanoa minulle: " mene pois - haluan rauhassa mennä pesälleni ruokkimaan lastani ". Jään kuitenkin hetkeksi kuvaamaan västäräkkiä saaliineen. Sen liikkeet ja lentelyt ovat sorjan näköistä.



Katselen ylös alisen kosken puitten oksia ja lehviä. Tällä kertaa näen mustarastaan laulamassa ylväästi puussa. Onko kyseessä kosiolaulu vai muunlainen kommunikointi jää minulle epäselväksi, mutta asiaa on ja paljon. Valo tulee niin hienosti puitten läpi, että päätän ottaa kuvan tilanteesta.



Telkkäemo ui hermostuneesti koskessa. Kosken reunalla aika ajoin juokseva minkki hermostuttaa sitä, koska poikaset ovat aina silloin vaarassa joutua pedon suihin. Telkkä aloittaa nousun koskesta ja ui vähän kauemmaksi hämätäkseen minkkiä. 



Koskella näkyy myös paljon Homo sapiens-lajin edustajia. He näyttävät tulevan yleensä tänne rauhoittumaan. Huolestuneet katseet muuttuvat usein rentoutuneeksi, kun kosken pauhu laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Kosken esteettinen kauneus tekee siitä myös oivan paikan ikuistaa elämän tärkeitä tapahtumia. Välillä koskella näkeekin valokuvattavan ylioppilaita, kosken kauniissa ympäristössä. Tätä katsoessani huomaan toivovani, että olisipa tämä seuraava sukupolvi viisaampi luonnon säilyttämisen suhteen. Ihminen ei tule toimeen ilman luontoa, vaikka yrittää kovaa vauhtia tuhota sitä.

Syksyllä


Lehdet, ruskan eri sävyissä, muodostavat maton Kauttuankosken yli menevälle sillalle. Kauttuankoski on ehkä värikkäimmillään juuri syksyllä. Eri lajisten puiden lehdet värittävät sillan. Yritän vangita sillan tunnelman, siinä ehkä jollain tavalla onnistuen.



Ajelen myöhään illalla Ruukinpuiston läpi. Ruskan väriset lehdet reunustavat Sepäntietä ja ajan tien reunaan ottamaan kuvan. Näkymä on kuin 1900-luvun alusta. Vain uudet postilaatikot kavaltavat kuvan olevan tästä ajasta.



Talvella


Olen aikaisempina vuosina yrittänyt nähdä koskikaraa alisella koskella, mutta nyt saan tietoa, että se olisi helpoimmin havaittavissa Kauttuan tehtaan viereisellä ylisellä koskella. Ajelen koskella olevalle parkkipaikalle ja alan siirtymään kosken ylittävän sillan vasenta reunaa, koskea ylöspäin. Vastaantuleva kuvaaja sanoo, että on nähnyt jopa kuusi koskikaraa, jotka saalistavat syötävää koskella. Otan kosken reunasta paikan ja heti näenkin koskikaran ylväästi seisovan kiven päällä ja tarkkailevan ympäristöään. Vielä se sukeltaa ja palaa kivelle suussaan toukka tai muuta syötävää.



Kauttuankoski ylisine ja alisine koskineen on minulle merkittävä paikka. Se on keidas Euran kunnan keskellä. Sen monimuotoinen kasvisto ja eläimistö mahdollistaa monipuolisen luontokuvaamisen. 

Lisäksi Ruukinpuisto kulttuuriympäristönä on myös hyvin rikas. Vanhat Ruukin aikaiset rakennukset ovat säilyneet hyvin ja ovat historiallista katseltavaa. Esimerkiksi Kauttuan Klubi ja Pyhäjärvi-instituutti ovat näyttäviä rakennuksia, joista saa hienoja kuvia eri vuorokauden hetkinä. 




Teksti ja kuvat

Vesa Ala-Hakula
Valokuvaharrastaja

4 kommenttia:

  1. Kiitos tarinastasi. Sen ja kuviesi myötä oli vaivatonta kulkea mukana Ruukinpuistossa ja aistia värit, valo ja tunnelma tuossa ainutlaatuisessa ympäristössä eri vuorokauden ja vuodenaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raija :) Hyvä että kerronta toimii.

      Poista
  2. On todella etuoikeus asua näin kauniissa kylässä. Ruukinpuisto koskineen ja mäkineen tuli tutuksi 1973, kun muutimme Palokunnanmäen viereen Kerrostalolle ja 1980-luvulla Kiiskimäkeen. Kävelylenkit lähes päivittäin Järvelle tai Ruukinpuistoon ovat todella hienoja ja rauhoittavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin. Harvassa ovat tällaiset koskimaisemat ja näin lähellä keskustaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi