torstai 5. toukokuuta 2016

Leikkejä wanhaan malliin

Ruukinpuiston kesäparatiisi heräsi eloon helatorstaina 5.5 Wanhan ajan leikkipäivän siivittämänä. Aurinko paistoi sinisellä taivaalla luoden upeat puitteet lasten ja lastenmielisten, jälleen suuren suosion saavuttaneeseen, tapahtumaan. Euran kunta, sekä lukuisat yhdistykset toteuttivat jälleen muistorikkaan ja iloisen päivän edellisvuosien tapaan. Viime vuoden tapahtumasta voit lukea täältä



Lue lisää Wanhan ajan leikkipäivästä klikkaamalla lisätietoja>>


Tehtävärasteja oli tänä vuonna 15, jotka kaikki keräsivät tasaisesti osallistujia. Palokunnan pisteessä lapset saivat suorittaa sekä keilojen kaatoa, että pallon ohjausta sankoruiskulla.




Haastavia tehtäviä olivat mm. puujaloilla kävely, pukkitappelu ja suutarinsilmän puhkominen. Varmasti monen aikuisenkin mielessä kävi lajien kokeileminen, niin hauskoilta ne näyttivät.







Kuka muistaa ihanat käpylehmät? Myös niitä pääsi leikkipäivän aikana askartelemaan ja aikamoinen keko lehmiä päivän aikana valmistuikin.






Nappihyrrän teko on yksinkertaista ja kivaa. Taisipa muutama aikuinen - hieman salaa - kokeilla hyrrää lasten jo kirmatessa seuraavalle rastille.




Lavalla pääsi toteuttamaan luovuuttaan ja improvisaatiokykyään kehittämällä oman sketsihahmon. Monenmoisia hahmoja syntyikin ja tämä rasti sai vanhemmat tarttumaan kameraan ja ikuistamaan omat sketsihahmolaiset.





Yksi leikkipäivän kestosuosikeista on varmasti tikkupullan paisto, joka vaatii hieman kärsivällisyyttä ja tarkkaavaisuutta. Valmiiseen pullaan sai vielä mansikkahilloa halutessaan. Niin hyvää.






Myös Kahvila Kyöpeli avasi ovensa ensi kertaa tänä kesänä, tarjoten kävijöilleen suolaista ja makeaa. Jo tulevana sunnuntaina 7.5, Euran 4H-yhdistys, yhdessä Euran seudun koirakerhon kanssa järjestää Tallinmäellä Tassuttelua, eli klo 13 starttaa koirien Match Show (ilmoittautuminen alkaa klo 12).

Nyt takana on iloinen ja lämmin leikkipäivä. Kiitos kaikille kävijöille mukavasta päivästä.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi