tiistai 30. kesäkuuta 2015

Naivismi on kuvausta elämän monitoikkoisuudesta

Taiteilija Matti Laine on kotoisin Tyrväältä, joka on nykyistä Sastamalan kaupunkia. Hän asui Eurassa ensimmäisen kerran 1980-luvulla, jolloin hän työskenteli Alasatakunnan toimituksessa. Monien vaiheiden jälkeen Matti paluumuutti Kauttuan Varkaudenmäkeen runsaat kymmenen vuotta sitten.

Teos: "Pelkkää rautaa"

Lue lisää Matin taiteilijanurasta klikkaamalla lisätietoja>>


torstai 25. kesäkuuta 2015

Sanoja viisareiden varassa - ääniä ajassa

Kesäkuun ajan olemme päässeet nauttimaan Kellotapulin runonäyttelystä, jossa esillä on Mervi Kariniemen, Ismo Viljasen ja Markku Koiviston koottuja runoja. 

"Hän asuu talossa.
Ovettomassa.
Sisällä vasta huomaat.
Niitä ei tarvita.

Valvot hänen kanssaan.
Kuljet huoneesta huoneeseen.
Ylhäältä alas. Alhaalta ylös.
Talossa. Jossa ei ole ulko-ovia.

Volyymikärpäset. Surisee. Korvissa.
Et saa sanoista selvää...
Jostain. Tulee tuomen tuoksu..."

- Mervi Kariniemi -




Lue lisää runonäyttelystä klikkaamalla lisätietoja>>

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Jokaiselle jotain

Kauttualaisen valokuvaajan Harri Nurmisen päätyö on Amcorilla, jossa hän on työskennellyt jo 40 vuotta. Meille kauttualaisille Harri on tullut tutuksi nimenomaan upeiden ja pysähdyttävien valokuvien myötä, joita pääsee tänä kesänä ihailemaan Kahvila Kyöpelissä. 


Lue lisää Harrin valokuvauksesta klikkaamalla lisätietoja>>

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Ruukinpuiston alppiruusutarha

Moni paikallinenkaan ei tiedä, että Kauttuan Ruukinpuistosta löytyy alppiruusutarha. Se on perustettu vuonna 2007 jatkamaan Rautaruukin puutarhaperinteitä. Alppiruusut on istutettu Villa Ahlströmin, nykyisen Pyhäjärvi-instituutin männikköön. Paikkana se on mitä sopivin, sillä vuonna 1911 valmistunutta rakennusta on vuosien saatossa ympäröinyt monenlaisia puutarhoja.



Alppiruusutarhan isä Erkki Salomaa kävi tiistaina 9.6. esittelemässä alppiruusuja ja tarhan taustoja. Suunnitteilla se oli ollut jo jonkin aikaa, mutta lopulta se istutettiin Salomaan läksiäisiksi Pyhäjärvi-instituutilta. Alppiruusuja on 17 eri lajiketta - jokaista Suomessa jalostettua lajiketta.

Alppiruusutarha on kaikkien ohikulkijoiden vapaasti ihailtavissa, ja alppiruusujen juureen sijoitetut kyltit avustavat lajikkeiden tunnistuksessa. Eri lajikkeet kukkivat eri aikoihin, joten useampi vierailu kesässä kannattaa.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kreikkalainen piknik

Kuvataiteilija Kaisa Sovero on elänyt Kreikassa puolet elämästään. Se näkyy vahvasti hänen taiteessaan, joita tänäkin kesänä on esillä  Kahvila Kyöpelissä, Ruukinpuistossa. 


Lue lisää Kaisan taiteilijaurasta klikkaamalla lisätietoja>>

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Lahja elämältä

Olen kuvataiteilija Annette Juusela ja olen syntynyt Kauttuan Mikolanmäessä, kivenheiton päässä nykyisestä kodistani. Lapsuusmuistoni liittyvät hyvin vahvasti Ruukinpuistoon. 

Olen opiskellut taidetta Limingan Taidekoulussa ja Kanneljärven opistolla Lohjalla. Olen saanut opetusta myös mm. Taideakatemian opettajilta. Olen saanut taiteen syntymälahjaksi. Se ei ole ollut oma valintani, vaan lahja elämältä. 

Taiteilijapariskunta Ismo Viljanen ja Annette Juusela

Lue lisää Annetten taiteilijaurasta ja hänen kesän näyttelystään klikkaamalla lisätietoja>>


torstai 4. kesäkuuta 2015

Luovuutta ja valoa Alvar Aallolta Kauttualla

Leikkiminen mahdollistaa luovien ajatusten syntymistä ja ongelmien ratkaisemista. Tätä ajatusta ja leikin mentaliteetin merkitystä arkkitehti Alvar Aalto korosti tuotannossaan useammalla vuosikymmenellä. Luovuus ja leikkiminen ovat olennainen osa myös Kauttuan Ruukinpuiston kulttuuriperintöä - olemmehan juuri viettäneet alueella esimerkiksi perinteistä helatorstain Wanhan Ajan leikkipäivää.  

Viime syksyn Alvarin päivän seminaarissa professori Pekka Korvenmaan esitellessä Aallon arkkitehtuuria kävelykierroksella ympäri Kauttuan Ruukinpuiston aluetta, aloimme pohtia Terassitalon esittelyn mahdollisuuksia. Syksyllä tapasin erään tiistain lounastauolla sattumalta sveitsiläisen pariskunnan Kauttualla, ja he kysyivät tietä Terassitalolle. Heidän kanssaan kävin antoisan keskustelun paikalle opastaessani. Hieman pidempään on jo ollut käynnissä LEADER Pyhäjärviseudun kautta alulle laitettu yhteistyö ranskalaisten arkkitehtien kanssa, joka on tuonut heidät Kauttualle useampia kertoja. Taustalla on myös satoja aiempia keskusteluja yhdessä kunnan matkailua kehittävän tiimin ja Kauttuan Ruukinpuiston toimijoiden kanssa. Nämä kaikki keskustelut ja kohtaamiset vahvistivat ajatustamme Aalto-näyttelyn tarpeellisuudesta, maamme tunnetuimman arkkitehdin työ Kauttualla herättää aidosti runsasta kiinnostusta.



Näyttelyn tekeminen on ollut verrattavissa palapelin kokoamiseen, jossa palaset ovat vähitellen alkaneet löytää paikkansa. Terassitalon tila mahdollistui A. Ahlström Oy:ltä. Alvar Aalto- säätiön kautta saimme tilaisuuden esitellä Alvar Aallon tuotantoa laajemminkin Maija Holman valokuvanäyttelyn ”Alvar Aalto- Elämälle herkempi rakenne”  kautta. Jokisauna Oy:n Petri Helander kehitteli asunnon kohdiksi yhdessä Pertti Männistön Festart-yrityksen ja Artekin kanssa. Kokoamistyössä olivat keskeisiä Elina, Minna, Simo, Virpi, Jari ja Pekka. Ilman Sirpan suunnittelutaitoa olisi lopputulos ollut erilainen, ja kulttuuritoimen aukiolosuunnitelma on erinomainen ajoittuen yli kahden kuukauden ajaksi. Nyt Kauttuan Ruukinpuistossa voidaan nauttia kesällä 2015 Alvar Aallosta Terassitalolla sekä tallin Satakunta-aiheisesta näyttelystä.

Valokuvanäyttelyn kuvaaja Maija Holma tutustumassa Terassitalon näyttelyyn.

Loput palapelin palaset jätämme teille, arvoisat näyttelyyn tutustujat. Ottakaa aikaa ja tutustukaa elämykseen näissä ainutlaatuisissa maisemissa Kauttualla,  

työryhmän puolesta kiittäen, 
Johanna Aalto 


Terassitalon näyttely avoinna 4.6.-9.8.2015
ti-pe 11-17 ja la-su 11-15.
Pääsymaksu 5€

Tallin Alvar Aalto Satakunnassa -näyttely 
avoinna kuten terassitalon näyttely
vapaa sisäänpääsy

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Puita ja muita

Tänä kesänä Kauttuan Ruukinpuisto esittäytyy mitä monipuolisempana kulttuurintarjoajana, josta pääsette nauttimaan, joko paikalla käyden tai seuraamalla meitä täällä blogissa, facebookissa tai instagramissa

Tallinmäen vanhalla maitokopilla on esillä säkyläläisen Raija Äärin "Puita ja muita"-näyttely 4.6-28.8.2015. Näyttelyn avajaisia juhlitaan torstaina 4.6 klo 18.00. Samaan aikaan juhlimme Annette Juuselan "Kangastuksia"-näyttelyn ja Kahvila Kyöpelin "Kaffet ja kulttuurii"-näyttelyn avajaistapahtumaa. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita.

Alla olevat kuvat: Tarmo Malinen




Lue lisää "Puita ja muita"-näyttelystä klikkaamalla lisätietoja>>